Viikonloppu toi eteen tilanteen jossa elämä loi todeksi uusinnan aiemmasta tapahtumasta. Olimme viettämässä helteistä päivää rantapaikassamme ja kyykäärme luikerteli siellä olevaan koiratarhaan. Häkissä ollut laikatrio aloitti tietenkin aikamoisen sodan käärmettä vastaan ja ilmeisesti näistä kolmesta Myytti on se toiminnan tyyppi ja sai osuman käärmeeltä. Siihen loppui Myytin sättiminen ja siirsimme sen kuljetushäkkiin varjoon lepäämään. Kuono turposi aikamoiseksi, mutta muutoin koira oli virkeä tapahtuneeseen nähden. Kokemukseen perustuen Myytti jäi kotihoitoon, josta tosin olimme yhteydessä eläinlääkäriin tapahtuman tiimoilta. Koska koira kuitenkin oli virkeä, söi, joi ja pissasi normaalisti päädyimme jatkamaan tapahtuman hoitoa näin. Pientä leukapussia lukuunottamatta Myytti on kunnossa ja virkeä oma itsensä. Oli kaksi päivää tehoseurannassa ja nesteytyksessä joka tapahtui suun kautta.
Ja sitten siihen avautumis osioon. Tiedän että kotihoito kyynpiston jälkeen jakaa mielipiteitä hyvinkin rajusti. Itse olen muuttanut Pohjois-Karjalaan Kainuusta jossa ainakin aikaisemmin oli käärmeitä hyvin vähän. En ollut nähnyt käärmettä ennen tänne tuloa. Markolla on kokemusta käärmeistä paljon. Omissa ja lähipiirin koirissa kymmenkunta tapausta joissa käärme on pistänyt koiraa. Yhtä näistä hoidettiin eläinlääkärissä joka oli porokoira Mesi -tämänhän kuoli hoidosta huolimatta.
Asumme tietoisesti maalla ja koko ulkopuolinen maailma on hyvinkin syrjässä meistä katsoen. Yhteiskunta sitoo meitä tiukemmin ja tiukemmin lääketieteen talutusnuoraan supistaen ja siirtäen kaiken palvelun kauemmas ja kauemmas. Uskallankin melkein väittää, että täällä meillä(kin) asutaan lähes omalla vastuulla. On joko sopeuduttava siihen tai muutettava sinne missä lähin poliisi, lääkäri ja paloasema on aivan nurkan takana.
Aikaisemmin ihmiset asuivat maalla kuunnellen ja kunnioittaen luontoa. Elinikä oli varmasti lyhyempi mutta jollain tapaa tapahtumat hyväksyttiin luonnollisena osana elämää. Kaikkea ei yritetty hallita ja määrätä keinotekoisesti. Se joka jäi henkiin eli pidempään. Näinhän se menee. Arvostamme terveyttä, sitkeyttä ja jalostuksessa myös käyttöominaisuuksia.
Nyky-yhteiskunnassa emme kuitenkaan anna isommin tapahtua niin sanottua luonnokarsintaa vaan elvytämme, lääkitsemme ja hoidamme kuntoon sellaisiakin tapauksia joiden olisi armelianta ollut jo lähteä pois.
Olen omassa elämässä joutunut luopumaan monista isoista asioista niin läheisten, eläinten kuin ihan vain elinolosuhteidenkin suhteen. Tällä kokemuksella ja näkemyksellä en yritä taistella elämää vastaan vaan koetan katsoa kaiken tapahtuneen jälkeen eteenpäin luottavaisin mielin.
Aina on kuitenkin ihmisiä jotka tulevat kyynärpäillä tyrkkien tuomaan omaa totuuttaan elettäväksi. Niitä jotka kyllä sanovat, mutta entä tekevätkö itse? Oma elämänkokemukseni on muodostanut oman elämän totuuteni jota yritän elää todeksi joka päivä. Aina se ei ole helppoa, mutta yritän ainakin. Perustelemaan joutuu vähän joka suuntaan miksi sitä, tätä ja tuota.
Miksi täytyy perustella kenellekään omia valintoja ja tekemisiä. Helpointahan on neuvoa sivusta kuinka pitäisi tehdä.
Pyörittelin hetken ajatusta olisiko mukavaa jos lähi-ihmiset eläisivät kuin minä sanoisin. Hetken aikaa se tuntui hyvältä kunnes totesin kuinka kurjaa olisi jos kaikki kulkisivat kuin pässit liekassa perässäni joojotellen kuinka asiat ovat niin kuin sanon. Hui kauhistus. Eläköön siis jokainen omassa elämässään sellaista elämää kuin kokee itse todeksi.
Yritän tarkastella asioita usealta kantilta ja useilta eri tasoilta. Tiedän olevani usein se joka porukassa kuuntelee ihmisten mielipiteitä, mutta se ei tarkoita etteikö minulla olisi omia ajatuksia, näkemyksiä eikä niin sanottua omaa elämän totuutta jota yritän elää todeksi.
Rakastan ympärilläni olevaa luontoa, jokaista perheen jäsentä ja eläintä joka meillä elää tai on jo siirtynyt tuonne toiselle puolelle, millään muulla ei ole minulle väliä. Tiedostan kuitenkin sen kuinka en ole kaikki valtias herra joka määrää asioista ja niinpä yritän ottaa ilon ja surun tapahtumat vastaan niin etten ylpisty tai katkeroidu niistä.
Toivon, että omassa yksinkertaisessa ajatusmaailmassani muistan olla nöyrä ja samalla pitää kiinni lupauksista joita itselleni tai kanssa ihmisilleni annan.
Toivon myös, että jokainen viisaus ja neuvo tulee vastavuoroisesti keskustellen. Kaikesta kokemastaan, lukemastaan ja oppimastaan me kaikki muodostamme oman näköisen elämän. En ole yhtään sen parempi mutta en myöskään huonompi kuin kukaan muukaan. Toivon että osaan ja muistan kunnioittaa ja kohdata ihmiset arvostaen ja kunnioittaen olematta tietoisesti harhaanjohtava tai vain toisen tiedoilla, taidoilla tai kokemuksilla ratsastava siipeilijä.
Ja nyt alkuperäiseen aiheeseen.
Oman näkemykseni mukaisesti tiedostan kaikki ne vaarat ja uhkat jotka voivat eläinystävää kohdata niin luonnossa, kotona, liikenteessä, terveydessä yms. Olemme kuitenkin kolmen metsästyskoiran ja yhden seurakoirana toimivan paimenkoiran omia ihmisiä ja vaikka kuinka haluaisin en voi sulkea näitä lasikaappiin turvaan -koristeeksi. Jokainen päivä voi olla viimeinen ihan kenelle vain.
Haluankin että kaikista niistä vaaroista huolimatta joita koirat voivat joutua työssään kohtamaan ne pääsevät toteuttamaan sitä tehtävää jota ne ovat tulleet tänne tekemään. Parempi on kuitenkin loppujen lopuksi kuolla onnellisena tehden, kokien eläen kuin ollen piilossa, suojassa peläten ja katkeroituen kuin olisi pitänyt, mutta..
Kiitos ja anteeksi.
Mutta tulipahan sanottua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti