maanantai 13. heinäkuuta 2015

Huumattu

Suo kutsuu kulkijaansa, sammalmatolle asteltajaansa.
Suo huumaa tuoksullansa, maisemillansa, lumoaa kultaisella marjallansa.

 
 

Astelen avosuolle, katselen, ihastelen. 





Laitan silmät kiinni, annan suopursujen vahvan tuoksun sekoittuneena muihin aamuisen suon tuoksuihin huumata. 

Kuinka mikään voisi olla kauniinpaa, täydellisempää kuin tämä, tämä hetki?


tiistai 7. heinäkuuta 2015

Mieluinen kesä arktisille koirille. :)

 Koiria naurattava kesä, hyönteisten osalta ei ehkä niinkään. Mutta arktiset koirat eivät helteiden puutteesta valita joten johan se laittaa naurattamaan. Hiasella on muutakin ilon aiheita mm mahdolliset jälkeläiset Ruskaroihun kenneliin. Elämme jännittäviä aikoja siis. :)

Talviturkki on vapautettu tuulen vietäväksi ja kevyellä turkilla on hyvä odotella mahdollisia helteitä. Uimassakin on käyty muutamia kertoja, muutoin kesäkuu tuli ja meni enimmäkseen levon kannalla. Rekikausi kesti pitkään ja kohta uusi jahtikausi alkaa, on levättävä jossakin välissä. Nyt olisi kohta aika laittaa tassua toisen eteen pyörän rinnalla tai vedessä polskutellen. Kohtahan se vapaus ja työt alkavat jälleen!


Kuvailu on ollut vähissä näin runsaimman vehreyden aikaan. Kojuyö tuli ja meni, saaliina tikka ja korppi. Karhut ja muut kuvattavat nelijalkaiset taisivat olla muissa pileissä juhannusaattona. No, ei aina voi kuvailla karhuja, ei edes joka kerta. Tulipahan seurattua tikan touhuja tarkemmin. :)