Joulun Helmi

Tämän pienen joulutarinan myötä toivotan kaikille ystäville, sukulaisille, kasvatinomistajille ja yhteistyökumppaneille Rauhallista joulun aikaa. <3

 Joulun Helmi

Pienen tytön kasvot heijastuvat junan ikkunasta. Ulkona oleva maisema on pimeä ja synkkä ainaiselta tuntuvan sateen vuoksi. Asemalaiturilla kiiruhtavat ihmiset ovat painaneet päänsä kumaraan suojatakseen kampaustaan hupulla tai käsin. Osalla on mukanaan sateenvarjo jota voimakas tuulenpuuska riepottelee kuin kokeillakseen irtoaisiko se kantajansa kädestä. Tyttö pitää kädessään lahjaa jonka oli vähän aikaisemmin saanut vanhemmiltaan näiden tuodessa hänet junaan. 

– Tässä joululahjasi hieman ennakkoon niin voimme pitää sitten yhteyttä. Oli äiti sanonut antaessaan lahjan antaen samalla suukon otsalle. Tytön syksy oli ollut koulun aloittamisen tiimoilta jännittävä ja voimia vaativa. Ilmeisen samankaltaista vaativuutta oli kuulunut vanhempien syksyyn koska eräänä iltana äiti oli saanut mielestään loistavan ajatuksen. He lähtisivät isän kanssa kahdestaan etelän lämpöön joulua pakoon niin kuin hän asian itse ilmaisi. Joulua pakoon? Kuinka sitä voi paeta ja miksi edes? Pieni tyttö mietti mielessään. – Sinä voisit mennä ukin luokse Ilomantsiin jouluksi oli äiti todennut tytölle loistavan ideansa päätteeksi.

Sateinen ja harvinaisen kylmä kesä oli jatkunut jos vain mahdollista vieläkin sateisempana syksynä. Märkää, kuraista ja pimeää. Lokakuun lopussa kauppoihin oli aseteltu esille valtavat määrät tavaroita joita ilman ei voisi elää. Joulumusiikin kaikuessa kaiuttimissa olivat he kolmeltaan äidin ja isän kanssa kulkeneet suuren ostoskeskuksen käytäviä. Jouluisia koristeita oli ollut kaikkialla ja jännitys oli kipristellyt tytön vatsanpohjassa. Joulu olisi tulossa, kuinka jännittävää oli hän vielä silloin ajatellut innostuneena. Mutta nyt tyttö, Helmi istui junassa odottaen tämän liikkeelle lähtemistä. Joulua pakoon. Sanat tulevat uudelleen mieleen. Olenko minäkin lähdössä joulua pakoon Helmi miettii? Olisin niin mielelläni halunnut viettää joulua Helmi pohtii suuren kyyneleen vieriessä poskelle. Kuulutukset kaikuvat junassa ja hitaasti juna lähtee liikkeelle. Pitkä matka kohti itää on alkanut. Joensuun asemalla Helmin on määrä nousta pois junan kyydistä ja jatkaa matkaa linja-autolla.

Helmi etsii repusta rakkaaksi tuleen pehmoeläimen painaen kasvonsa sen suojiin. Joulua pakoon on viimeiset ajatukset ennen kuin unimaailma tavoittaa pienen matkustajan. -Herräähän tyttö, konduktööri ravistelee varoen Helmiä olkapäästä. -Ollaan Joensuussa jutustelu jatkuu ja Helmi herää. Maisema näyttää kovin erilaiselta aikaisempaan verrattuna. Ihmisiä kulkee asemalaiturilla samaan tapaan kuin lähtiessäkin, mutta maassa on jotain valkoista! Helmi huomaa laiturilla jollain tapaa tutut kasvot vanhan naisen vilkuttaessa hänelle. Konduktööri auttaa matkalaukun alas korkealta hyllyltä ja Helmi sujauttaa saamansa lahjan taskuunsa. Pehmo tiukasti kainalossa pienen laukun keikkuessa olkapäällä Helmi astuu ulos junasta. – Sieltähhää sie nyt lopultain tuletkii, Helvi-täti juttelee puristaen tytön tiukkaan halaukseen. – Onko siun kaekki laukut tässä näen? Täti varmistaa ennen kuin on kiirehdittävä läheiselle linja-auto asemalle. Linja-auto kohti Ilomantsia on lähdössä aivan pian. Kuljettaja laittaa Helmin matkatavarat linja-auton alla olevaan suureen tavaratilaan ja Helvi-täti lisää tavaroiden päälle muovikassillisen leivonnaisia viemisiksi Ilomantsiin.

Helmi ei saa paljon sanoja suustaan ja pian suuri auto lähtee liikkeellä. Hetken matkaa matkattuaan ympäröivä maisema muuttuu pimeäksi katuvalojen loppuessa. Ikkunasta näkyy hieman tienreuna jota reunustaa korkea lumipenkka. Täällähän on aivan valtavasti lunta ja pilkko pimeää Helmi ajattelee hieman peloissaan. Ilomantsin linja-autoasemalla ukki on jo odottamassa pientä jouluvierasta. Siitä on niin kovin kauan kun oli nähty viimeksi. Linja-auto pysähtyy nytkähtäen ja vähäiset matkustajat tulevat ulos autosta. Helmi jää pehmonsa kanssa viimeiseksi ja ukin kohtaaminen jännittää. Ukki nappaa Helmin syliinsä tämän ollessa viimeisellä rappusella laskeutumassa ulos autosta. – Sieltähän sie tulet, jo mie sinnuu oottelinkii. Ukki juttelee ääntäen sanat hauskasti eri tavalla. Ukin puhe kuulosti niin leppoisalta, hyväntuuliselta.

Matkatavarat siirtyvät ukin autoon jossa näyttää olevan ruoka-kassitkin. Ukki oli toimittanut kauppa-asiat samalla kerralla. Auton keula kääntyy keskustasta poispäin katuvalojen päättyessä pian. Taivas on selkeä pakkasen kiristyessä samalla. Helmi katselee hiljaisuudessa ulos ikkunasta ja hämmästyksekseen näkee taivaalla tähden. Ja tuossa on toinen, kolmas. -Koko taivas on täynnä tähtiä Helmi toteaa ääneen hämmästyneenä. – Pakkasta se lupasi ratiossa. Ukki virkkoo kääntäen auton pienelle tielle. Pian saavutaan mummolan pihaan. Mummola, pitäisikö nimi muuttaa ukkilaksi Helmi pohtii, olihan mummo lähtenyt enkeleiden luokse kuten hänelle oli kerrottu. Helmi oli tosin tällöin ollut vielä niin pieni ettei tästä isommin mitään ymmärtänyt. Muuta kuin, että kaikki itkivät ja Ukin ollessa kasvoiltaan jähmettynyt. Ja kuinka kesäiset käynnit mummolassa olivat sen jälkeen loppuneet.

Ukki ajaa autonsa rappujen eteen ja kehoittaen Helmiä nousemaan ulos autosta. Pakkanen nipistelee Helmin poskia ja sormiakin alkaa jo palella ennen kuin Ukki on saanut nosteltua matka- ja ruoka-tavarat rappusille sekä vietyä auton talliinsa. Ulko-oven lukko on hieman tiukka, mutta lopulta se avautuu. Helmi astuu verannalle joka on viileä. Hengitys huuruaa ja ikkunoissa näkyy pakkasen tekemiä taideteoksia. Ukin viedessä tavaroita sisälle Helmi koskettaa huurretta ikkunan pinnassa. Huurre sulaa jättäen jäljen sormesta. – Tulehan sissään sieltä, pakkanen tulloo tuppaan. Ukin kehoitus saa Helmin vetäisemään sormen nopeasti pois ikkunasta. On kuin hänet olisi yllätetty pahan teosta. Helmi astuu suureen tupaan. Kaikki näyttää samalta kuin aikaisemminkin. Ukki oli asettanut sähkökynttelikön ikkunalle ja tuvan pöydällä on jouluinen kukka-asetelma. Suuri puna-valkoraidallinen kissa hyppää uunin päältä lattialle. Kissa mittailee katseellaan hetken aikaa oven suussa seisovaa matkalaista hännän pään kieppuessa hitaasti puolelta toiselle. Hitaasti ja arvokkaasti kissa astelee Helmin luokse puskien kohta itseään tytön polvia vasten. – Saapi sitä silittää. Ukki sanoo. Kissalla ei ukin mukaan ole oikeaa nimeä, Kolliksi oun sitä kuhtunu. Kolli oli vain eräänä päivänä ilmestynyt ukin luokse jääden asumaan hänen luokseen. Koska kukaan ei ollut Kollia omakseen kaipaillut oli tämä saanut jäädä tänne asumaan. Tuvan sohvalla torkkuva pienehkö punaruskea koira havahtuu unestaan. -Miun pikinokkain on tullu vanhuuven höperöksi. Kuulo siltähhii on menny ja muistikkii van ku jaloillaan pyssyy niin anttaa hänen ellää. Piki laskeutuu sohvalta kankein jaloin alas lähtien köpöttelemään Helmiä kohden. Nuoruudessaan Piki oli ollut pirteä ja hieman tulisieluinen toveri kaikenlaiseen eränkäyntiin. Pikin kanssa ukki oli tehnyt monet metsästysretket lähimetsiin. Lisäksi Piki oli toiminut mummon marjavahtina tämän ollessa vielä elossa. Nyt oli silmien pilke käynyt hiipumaan, mutta silti Kolli kissalle on hieman kujeiltava vaikka eihän sitä kaveria nyt tosissaan kiusoitella varsinkaan näin joulun alla. Helmi asettuu polvilleen lattialle upottaen pienet sormensa punaruskeaan turkkiin. Kolli hiipii tytön selän taakse vaatien myös huomiota osakseen. Äkkiä Helmiä alkaa ihan naurattaa. Eläinkaksikko on hellyttävä ja huomiota kilpaillessaan huvittava parivaljakko ja näiden parissa matkalla vaivannut alakulo häipyy olemattomiin.

Ukki kolistelee eteisessä ja pyytää pian Helmin luokseen. Lattialla on pitkä letka pinkattuja sankkoja. -Nyt myö tehhään jäälyhyt kun on pakkanennii. Ukki jutustelee laskiessaan vettä sankkoihin. Helmi kokeilee nostaa täyttä vesisankoa, mutta vesi loiskahtaa jaloille. Kyllä nyt harmittaa! Mutta ukki ei ole moksiskaan vaan opastaa Helmille kuinka täyteen sanko on laitettava alkaen itse kantamaan vesisankoja ulos. Helmi innostuu uudestaan jäälyhdyistä ja pian viimeinenkin sanko on täynnä. – Laitahan issäis vanahat kengät ja palttoo tästä päälleis niin männään kahtommaan millainen rivi suoattiin aekkaan. Ukki kehoittaa viimeisen sankkollisen päätteeksi. Kengät ovat hieman lonksuvat ja takki iso, mutta se tekee ulkoilusta hauskempaa. Peräkkäin kaksikko matkaa ulos ja oven pielessä hangella on pitkä rivi sankkoja. Helmi laskee mielessään; yksi, kaksi, kolme.. aina kymmeneen saakka. Minä osasin! Helmi kiljaisee ääneen. Ukki kääntyy katsomaan kummastellen tyttöä kohden. -Laskea kymmeneen, Helmi selittää posket innosta punottaen silmien tuikkiessa. Ukki sulkee tytön hellään syleilyynsä miettien; Kyllä joulu taitaa tulla sittenkin tänä vuonna. Iltapalan jälkeen onkin jo nukkumaan menon aika. Helmi on toivonut saavansa nukkua tuvassa. Peti tehdään yhdessä ikkunan alle ja koska verhoja ei tarvitse sulkea voi Helmi unta odotellessaan katsella taivaalla tuikkivia tähtiä lasin läpi. Ulkona oleva pimeys tuntuu muutoin erilaiselta katuvalojen valoon tottuneesta. Helmi tuntee kuinka jokin hyppää vuoteeseen tassutellen hiljaa aivan lähelle. Hiljainen hyrinä kertoo Kolli kissan saapuneen aivan kainaloon. Kissan hyrinää kuunnellessa ja tähtiä ihmetellessä uni kietoo tytön pauloihinsa.

Aatonaatto

Helmi havahtuu hereille hellanluukun kolahdukseen. Puiden palamisesta tuleva ääni tuntuu kotoisalta ja Helmi hautautuu uudelleen peiton uumeniin. – Herräähän jo, tulloo muuten jouluressi meillehhii. Ukki tulee kuitenkin hoputtamaan. Jäälyhtyjen teko on vasta alussa. Ukki alkaa kantamaan jäätyneitä sankkoja sisälle ja Helmin tehtäväksi tulee kääntää ne toisin päin pesuhuoneen lattialle. Ritinää alkaa kuulua yhdestä ja toisesta sankosta jään kopsahtaessa hetken päästä irti. Helmi kohottaa sankon pois jään päältä ja ihmettelee kuinka se lyhdyksi muuttuu. Ukki saapuu sisälle viimeisen sankon kanssa ojentaen samalla puukon Helmille. Puukkoon koskeminen tuntuu pelottavalta, onhan siihen koskeminen ollut aina kiellettyä. Ukki odottelee hetken, mutta koska Helmi ei tohdi teräaseeseen koskea näyttää itse kuinka lyhty syntyy. Puukko sujahtaa jään läpi kapeimmasta kohdasta joka oli ollut sankon pohjaa vasten äskettäin. Jäätä hieman hakaten ja muotoillen syntyy aukko josta kynttilän saa asetettua lyhdyn sisään. Mutta sisällähän on vielä vettä, Helmi pohtii. Ukki etsii käsiinsä suuret rukkaset jotka suojaavat kädet kylmältä jäältä kaataen veden pois jään sisältä. Täydellinen lyhty on syntynyt! Helmi innostuu ja uskaltaa nyt ottaa puukon omaankin käteensä. Lyhtyjen teko alkaa sujua vauhdilla ja pian onkin ulkona kaikki lyhdyt valmiina. – Nyt syömmään, ukki hoputtaa Helmiä. – Meijjän pittää lähttee kahtommaan verkot onko se Ahti suonu antejjaan. Joulukala on vielä järvessä. Miun pikinokkain ei ou ennää parriin vuotteen jaksannu mehtään lähtee ja niimpä metsolan homenokka on jiäny suomatta joulupöyttään. Se on nyt Ahin piätöksessä mittää myö uattona syyvvään joulupöyvässä.

Helmi ei muista milloin kaurapuuro olisi maistunut niin hyvälle kuin nyt. Puuhellan lämmössä oli salaista voimaa, ainakin ukin mielestä. Kaikki puuhellalla laitettu ruoka oli tämän mukaan parempaa kuin sähköliedellä valmistettu. Ukki laittaa lämmintä mehua termospulloon ja sujauttaa pullon vielä villasukkaan taatakseen tämän sisällön lämpimänä pysymisen. Eväitä oli myös varattava mukaan, ulkona tulisi kuulemma aina nälkä.

Eteisessä odotti iso kasa vaatteita jotka Helmin oli määrä pukea ylleen. Ukin mukaan järvellä oli aina kylmä. Helmi tunsi olonsa kankeaksi astellessaan ulos kirpeään pakkassäähän. Ukki oli varannut suureen pulkkaan kalalle tarvittavat varusteet ja sekalaisen tavararöykkiön päällä oli porontalja. Piki seuraa kalalle lähtijöitä ulos todetakseen, että on liian kylmä keli ja pyysi päästä takaisin sisälle. Kolli kissa sitä vastoin nuuski pulkassa olevia tavaroita kiinnostuneena ja päätti lähteä seuraamaan kaksikkoa. Ukin johdattamana Helmi ja Kolli astelivat peräkanaa jäälle kohti keppejä. Ukki alkaa hääräillä verkkojen kimpussa ja nopeasti Helmi keksii muuta tekemistä. Jääkimpaleista syntyy nopeasti kaloja ja hauska leikki. Kolli seurailee ukin kalastuspuuhia ja Helmin jääkalaleikkiä hetken aikaa hakeutuen sitten taljan päälle lämpimään.

Helmi on uppoutuneena leikkiinsä ukin kutsuessa tyttöä juomaan kuumaa mehua ja syömään leipää. Valkoisella lumella on aseteltuna kalansaalis. Monta isoa kalaa ja miltei kaikki erilaisia Helmi hämmästelee. Ukki opettaa kalojen nimet tytölle ollen hyvillään kalasaaliistaan. Tänään syötäisiin matikkakeittoa kuhien jäädessä aaton herkuksi. Hauesta leikeltäisi fileitä Kolli kissalle. Alkoi jo hämärtää, kovin oli lyhyt päivä näin sydäntalvella. Helmi miettii eikö ukkia pelota olla täällä pimeässä? – Sehän on vaen luonnollista että toesinnaan on pimmeetä ja toesinnaan valossaa. Mie oun huomanna, että iliman pimmeetä valloo ei etes näekkään kunnolla. Ukki asettelee sanojaan harkiten. Helmistä ympärille kietoutuva hämärä tuntuu kuitenkin oudolta, ehkä pelottavaltakin ja hän päättää kipaista juoksu jalkaa tuvalle. Illalla nukkumaan mennessä Helmi mietti kulunutta päivää katsellessa tähtiä tuvan ikkunasta, kissan hyristessä turvallisen tuntuisesti kainalossa. Kylläpä aaton odottaminen tuntui tällä kertaa erilaiselta ja jännittävältä.

Jouluaatto

Aamulla Helmi herää hellassa rätisevän tulen ääneen. Tuvassa tuoksuu puuro ja rusinasoppa. Ukki oli laittanut myöhään illalla puuron hautumaan yöksi uuniin ja rusinat likoamaan. Puuhellan liedellä ukki oli valmistanut rusinasopan ja nyt höyryävä aamupala odotti syöjiään. Aattoon liittyvää jännitystä lisää radiosta kuuluvat joululaulut. Nyt olisi kuitenkin kiirehdittävä taasen. Aamupalan ja kuusen sisälle tuonnin jälkeen olisi lähdettävä jouluaaton hartauteen ja sen jälkeen viemään kynttilöitä hautausmaalle. Kirkossa oli hieman viileää. Ihmiset istuivat penkeillä ulkovaatteissa riisuen kuitenkin päähineensä kunnioittaakseen tilaisuutta. Helmi katse on tiukasti kengänkärjissä kun he astelevat ukin kanssa käsikädessä kirkkoon. Sopiva paikka löytyy ja kaksikko asettuu istumaan. Helmi riisuu piponsa ja alkaa katsella varovaisen uteliaana ympärilleen. Ihmiset selailevat virsikirjojaan kanttorin etsiessä säveliä uruista. Katoissa roikkuvissa kynttiläkruunuissa palavien kynttilöiden liekit lepattavat ja äkkiä Helmi huomaa korkealla ylhäällä enkelin! Ja toisen! Kolmannen ja vaikka kuinka monta! Helmi lumoutuu enkeleiden tutkimisesta ja laskemisesta niin että koko hartaus menee ohitse kuin huomaamatta.

Hautausmaalle ajellessa Helmi selittää ukille kuinka monta kertaa hän oli laskenut kymmeneen uudestaan ja uudestaan yrittäessään laskea kirkossa olleet enkelit. Ukkia hymyilyttää tytön puheen pulputus. Hautausmaalla on paljon ihmisiä ja useille ukki toivottaa hyvää joulua. Kynttilöitä sytytetään lyhtyyn jos toiseenkin hiljentyen hetkeksi jokaisen muistettavan haudan äärelle. Mummon haudalle mennään viimeisenä ja ukki puhdistaa kiven hellästi lumesta. Pussissa on vielä yksi kynttilä ja tämän lisäksi haudalle asetetaan vielä joulukukka. Ukki ottaa hatun päästään painaen katseensa maata kohden. Helmi katsoo hetken ukkia ja koettaa miettiä mitä nyt pitäisi ajatella. Hetken päästä ukki rykäisee ja toivottaa mummolle hyvää joulua sinne enkeleiden maahan taivaaseen.

Kotimatka on hiljainen ja tuvalle päästyään Helmi päättää jäädä ulos. Ukki kiirehtii sisälle laittelemaan ruokia jonka jälkeen olisikin laitettava rantasauna lämpiämään joulun kunniaksi. Helmi miettii hetken pihamaalla mitä tekisi. Pellon takana näkyy kuusikko ja Helmi päättää lähteä sinne. Ukki oli etsinyt pienen pulkan ja Helmi ottaa sen mukaansa. Pulkkaan hän lastaa kalareissun jääkaloja ja sohjokauhan. Lunta on kovin paljon, mutta sitkeästi Helmi matkaa kuusikkoon. Kuusikossa lunta on vähemmän ja kulkeminen helpompaa. Hetken aikaa kuljettuaan löytyy pieni aukko jonka keskellä on suuri kumpu. Helmi päättää kokeilla kiivetä kummulle. Kiipeäminen on luminen urakka, mutta vaiva palkitaan onnistumisella. Hetken aikaa ihmeteltyään Helmi laskeutuu alas hakemaan kalat ja kauhan. Alas laskeutuminen sujuu vauhdilla, viuh vain. Ja ylös kiipeäminen on myös helpompaa toisella kerralla.

Ukki hääräilee tuvalla etsien Helvi-tädin jouluherkku pussin. Jouluiset herkut löytävät paikkansa ruokapöydästä kalan kypsyessä uunissa. Ukki käväisee välillä saunalla laittamassa tulen muuripataan sekä kiukaaseen. Hän sytyttää saunassa oleviin lyhtyihin kynttilät valmiiksi ja lähtiessään saunan ikkunan takana olevaan lyhtyyn myös. Pihaan tullessaan ukki järjestelee jäälyhdyt reunustamaan pihatietä ja verannan edustaa. Jäälyhtyjen kynttilät ukki päättää sytyttää kun on saanut ruuat pöytään. Juhlakattauksen ollessa valmis on aika lähteä sytyttämään kynttilät ulos. Hämärtyvä ilta saa kynttilöiden valon loistamaan. Viimeisen kynttilän sytytettyään ukki katsoo tyytyväisenä tuvan edustaa ja saunalla pilkistävää valoa. Ennen ruokaa koristellaan vielä kuusi ukki pohtii kunnes yhtä äkkiä hän havahtuu johonkin. Helmi, missä Helmi oikein on?

Ukki katselee ympäriinsä, tähänhän tyttö jäi kirkolta tultuaan. Ja nyt tyttöä ei näy missään. Ukki alkaa huudella etsien piharakennukselta ja tuvan takaa. Saunalla tyttö ei ainakaan ollut äskettäin. Kuinka minä unohdin koko tytön ukki moittii itseään. Hetken hermoiltuaan ukki käskee itseään rauhoittumaan. Samalla hän huomaa pienten askelten ja pulkan piirtämät jäljet lumessa. Ukki saapuu kuusikon laitaan raskaasti hengittäen. Jostain kuusikosta kuuluu pienen tytön kirkas ääni joka muuttuu välillä heleäksi lauluksi. Ukin mielen valtaa helpotus ja hän lähtee hitaasti tarpomaan kohti ääntä pysähtyen kuusen oksien suojaan tarkkailemaan tytön puuhia. Helmi seisoo korkealla kukkulalla heilutellen sohjokauhaa. Uppoutuneena omaan leikkiinsä Helmi käy vuoropuhelua ympäröivän metsän kanssa ollen välillä kysyjä ja välillä vastaaja.

– Hei sinä muikkuseni, millainen joulu on sulla? Helmi kysyy vakavana nostaen jäästä muotoilemansa kalan ilmaan. – Voi kaikkea huolta on mulla, on tehdas tänne aikeissa tulla. Kuinka käy kotini nyt, siitä olen kovin järkyttynyt. Muikku vastaa ääni väräjäen. Sohjokauha tekee jäisen kalan päällä liikkeitä keskustelun jatkuessa. -Hei sinä hirviemo, millainen joulu on sulla? Helmi jatkaa kyselyään. – On kovin surullista eloni mulla, ei taida luoja antaa mulle enää vasoja tulla. Oi onko syy minussa vaiko pedoissa? Vai onko syy vain ihmisten teoissa? Parahtaa hirviemo tuskansa ilmoilla painaen turpansa alas. Sohjokauha tekee ilmassa taasen erinäisiä liikkeitä kyselyn jatkuessa. – Hei sinä susi harmaa, on sulla hyvä joulu varmaan? – Voi on eloni ja jouluni pelkkää piinaa, vanhat pelot ihmisiä vain riivaa. Niin saa susikin siunauksensa ja lopuksi katse kääntyy jäniksen puoleen. – Hei sinä jänöjussi, millainen joulu on sulla? – Ei ole ystäviä eikä perhettä mulla, on jokin tauti tainnut meihin tulla. Ei ole yksin joulua lainkaan mulla. Huokaisten Helmi nostaa viimeisen eläimen jälkeen kädet ylös laulaen suureen ääneen: Voi, jos jostain saada voisin saada suuren puurokauhan , sillä tahtoisin antaa mä koko metsänväelle rauhan!

Ukki astelee kuusenoksien takaa aukealle ja Helmi hätkähtää säikähtäen. Ukki kiipeää kankeasti kummun päälle tytön viereen katsellen ympärilleen. Ympärillä näkyy lumen kuorruttamia puita. Äskettäin paikalla olleista eläimistä ei näy jälkeäkään. Hetken aikaa kaksikko seisoo rinnatusten ihan hiljaa kunnes Helmi kuiskaa: -Kuuntele!

Ukki yrittää kuunnella kuulematta kuitenkaan mitään. Helmi osoittaa kinttaan suojaaman kätensä kohti korkeuksia. Ukki katsoo myös ylös ja huomaa kuinka taivaankannen on täyttänyt lumoava erikoisen valon tanssi. Revontulet! On kuin taivaankannella tanssisi suuri enkeli valtavan hameenhelman heilahdellessa puolelta toiselle. – On taennut mummos tulla taevvaalle revontullien kanssa toevottammaan hyvvee joulluu. Ukki miettii ääneen liikuttuneena. – Sieltähhään mie pohjoesesta, lapista hänet löysinnii. Revontullien muasta, ison tunturin juurelta. Kyynel kimaltaa ukin silmäkulmassa. – Nyt meijän kyllä pittää lähttee syömään. Ukki toteaa ääni karheana.

Vasta pois mennessä Helmi huomaa kuinka pimeää olikin jo tullut. Taivaalla tuikkivat tähdet ja tanssivat revontulet valaisivat matkaa tuvalle. Pellon pientareelta alkoi jo tuvan edustalla olevat jäälyhdyt luoda valoaan. Voi kuinka kauniilta kaikki valot tosiaan näyttikään pimeässä! Pihaan päästyään ukki ja Helmi näkevät hämmästyksekseen vieraan auton. Kuka olikaan tullut vielä tähän aikaan käymään?

Kengät kopisteltuaan kaksikko astelee tupaan ja hämmästys onkin vielä suurempi heidän nähdessään ketkä olivat saapuneet metsämessun aikaan. – Isä ja äiti! Helmi huudahtaa juosten vanhempiensa syleilyyn. Meidän lento peruuntui kuin tulivuori jossakin päin maailmaa alkoi syöstä tuhkaa taivaalle äiti ja isä selittävät yllättävää saapumistaan. – Koska emme saaneet teihin mitään yhteyttä ja viimeiseen junaan oli vielä paikkoja päätimme matkustaa Joensuuhun ja vuokrata siitä auton millä huristelimme tänne. Isä selittää heidän muuttuneita joulusuunnitelmiaan. – Sehän mäni sitten niin kuin pitihhii, nyttenhän myö ollaannii kaekki yhessä. Oekkeen mie jo aavistelinnii, että kyllä tästä tullee tänä vuonna hyvä joulu! Ukki toteaa hartaana rutistaen koko perheensä karhumaiseen syleilyynsä: -Hyvvee joulluu kaekille!

Kaikki lähellä

Nopeasti menee arjessa aika. Se lienee miltei kuin katoava luonnonvara. Kulutettu loppuun ennen aikojaan eikä edes riitä. Onneksi välillä on aikaa istahtaa hetkeksi ja mietiskellä kaikenlaisia. Mennyttä, olevaa ja tulevaisuuttakin. Tulevaisuudesta ei tiedä, eikä tarvitsekkaan, mutta tässä hetkessä iloitsen kuinka kätevän lähellä kaikki nyt onkaan. 

Suuren maailman silmissä me kylläkin asutaan keskellä ei mitään joidenkin mielestä jopa pelottavan lähellä naapurimaata, mutta itse koen olevani melkein kaiken keskellä. 

Kääntyessäni kotitielle siirryn maailmasta toiseen, miltei keskelle satumaata. Ympäröivä luonto on näyttänyt vuoden aikaan kaikenlaiset kasvonsa. 

Hellinnyt lempeällä lämmöllä piiskatakseen kasvoja jäisillä rakeilla tyyntyen rajuimmankin myrskyn jälkeen tyyneksi kauneudeksi. 

Kuinka osaisinkaan sanoittaa sen kaiken, kuvatkaan eivät tee oikeutta sille. 

Luonnolle sen voimille ja kesyttämättömälle kauneudelle. Elämää on ympärillä enemmän kuin suurimmankaan kaupungin keskustassa. 

Jopa pienen pieni muuraihainen muistuttaa olemassa olostaan astellessani varomattomasti rantahietikolla. 

Kun luopuu paljosta huomaa kuinka vähän sitä oikeastaan tarvitsee.

Ja kuinka paljon enemmän onkaan saanut kaiken tilalle.

<3

Ilon kanssa aloitimme Sosped hoivakoira koulun ja tavoitteena on että meistä tulee ihan virallinen työpari ja osaamme tehdä yhdessä töitä sosiaalipedagokisesta näkökulmasta ohjattavia motivoiden ja arjessa kannustaen. 

Jonkin verran olemme harjoitelleet jäljestystä ja noutoa, mutta päivätyö hoiva-alalla veroittaa nuoren koiran jaksamista ja työajan ulkopuolella onkin yleensä enemmänkin ladattu akkuja.

Laikat ovat varsin tyytyväisiä elellessään suuressa tarhassaan ja metsästysmaastot alkavatkin heti omasta pihasta lähdettäessä. Syksy lähestyy monenlaisin odotuksin. Suurimpana lienee meillä useimmilla saaliin lisäksi luonnossa liikkuminen koiran kanssa ja haukkujen kuunteleminen. 

Saa nähdä mitä tämä kausi tuo tullessaan, otetaan vastaan se mikä tulee. 

Riistarikasta syksyä ja pitkiä haukkuja kasvateille! 

Sydämmeeni joulun teen

Ovi aukeaa narahtaen hieman. 

Vedän syvän henkäyksen kirpeää pakkasen raikastamaa ilmaa sisälleni. 

Aurinko on laskemassa niin kovin lyhyen päivän päätteeksi värjäten viimeisillä säteillään taivaanrantaa oranssin punaiseksi. Astelen hiljalleen rantaan vähäisen lumen narskuessa kengän alla. 

Lehdistä paljaiden koivujen ja pensaiden oksat sekä suurien ikivanhojen mäntyjen oksat neulasineen ovat kuin sokerihuurreettuja kuuran peittäessä ne kauttaaltaan. 

Kuinka kaunista, hiljaista ja muutoinkin niin rauhallista onkaan ympäröivän luonnon ollessa miltei pysähdyksissä kuuraisen hämärän kietoessa ne syleilyynsä. 

Päivän viimeisten auringonsäteiden aikaan pienet linnut pyrähtelevät kiireen vilkkaan lintulaudalla tankatakseen ravintoa kylmän yön varalle. Koivujen oksilta kuuluu vienoa kujerrusta, punatulkkujen keskustellessa keskenään ennen yöpuulle lähtöään. 

Auringon laskiessa toisaalle nousee toisaalta kuu. Tähdet syttyvät yksitellen täyttäen taivaankaareen pian täyteen tuikkivilla valoilla kuun valaistessa ympäröivää tienoota omalla mystisellä valollaan. 

Astelen ihastellen, mieli hiljenee hengityksen tasaantuessa. 

Pysähdyn, hiljenen, suljen silmäni. 

Mitä lähempänä olen maata, vettä, tuulen tuivertaessa ympärillä tehden pakkasen purevaksi sitä lähempänä koen olevani taivasta. 

Mitä pimeämpi yö, mitä kirkkaammat tähdet ja loistava kuu, sitä enemmän koen olevani yhtä luonnon kanssa. 

Mitä kauniimpi auringon nousu tai lasku ja kuuraiset puut, mitä kovemmin tuivertava tuuli tai lumituisku sitä enemmän koen olevani elossa. 

Mitä vähemmän ympärilläni on niin sitä enemmän koen saavani. 

Syvä kiitollisuus valtaa mieleni uudelleen ja uudelleen.

Elämäni on nyt ja tässä. 

Hiljalleen tunnen kuinka toisenlainen rauha, sisäinen selkeys tulee ja kietoo syliinsä. 

Jalat tiukasti maassa käsien ollessa kohti taivasta tunnen kuinka harras tunne sydämmeeni joulun tekee.

<3 

Tumma taivas jouluyönä,

tähdet tuikkii valoyönä,

ilmassa on ripaus taikaa,

Rauhallista Joulunaikaa!

Muutoksien syksy ja pahvilaatikko tetris

Kesäkuunn alussa elin muistoissa ja kymmenen vuoden silmänräpäyksessä. Silloin ei vielä voinut aavistaakaan millainen kesä olikaan tulossa pelkästään auringon ja lämmön osalta. 

Voin kertoa että nautin, ihan jokaisesta helteisen auringon täyttämästä päivästä. Kyllä se on vaan ihan toienlaista elo kun talvi on talvi ja etenkin kesä on kesä! Ja millainen kesä vielä. 

Oikea käärmeiden ja lohikäärmeen kesä. 

Kesä joka valmisteli ottamaan monenlaista yllätystä. 

Vuosi sitten olin kävellyt soita ristiin rastiin ihastuakseni niihin lopullisesti oli tämä kesä käärmeineen ja helteineen aivan toisenlainen. 

Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen kun selvisi, että monen vuoden pohdinnan ja etsimisen jälkeen meille olisi elokuussa tuleva uusi perheenjäsen käyttölinjaisen kultaisennoutajan Ilon muodossa. Ilo matkusti meille Tanskasta. 

Ensimmäinen ajatus rotuun tuli ajatuksesta saada nuorimmalle tyttärelle kaveri, sellainen joka soveltuisi myös metsästykseen. Sekä tämän lisäksi olisi mahdollisesti ohjaaja pari tulevaisuudessa itselleni nykyisessä työssäni kehitysvammaisten asumisyksikössä. 

Olen haaveillut koira-avusteisesta ohjaustyöstä ja kuin ihmeen kaupalla Sosiaalipedagokiseen koiratoimintaan valmentava koulu olikin alkamassa Joensuussa. 

Pari viikkoa Ilon tultua meille matkasimme soveltuvuustestiin ja läpäisimme sen. Nyt odotamme innolla marraskuussa alkavaa koulua ja etenkin sitä mitä se tuo tullessaan!

Nykyinen kotimme on ollut myynnissä reilun vuoden. Myynnin syynä on ollut päästä rakentamaan loppuiän kotia toiseen paikkaan joka on sijainniltaan syrjemmässä kuin missä olemme aikaisemmin asuneet. 

Nyt olemme me ja koko Soidinahon poppoo melkoisen muutoksen kourissa. Pahvilaatikko tetris tiivistyy lopulta muuttoon ja aikanaan uuden kodin rakentamiseen. 

Vaikka edessä on miltei ihmistä isompi urakka on koko prosessi ollut erittäin kasvattava ja voimauttava. Nyt on hyvä hetki käydä kaikki läpi niin henkisesti kuin materiaalisesti ja valita mitä ottaa mukaansa uudessa elossa ja mitä jättää pois matkasta kiittäen kaikesta siitä mitä oli ja mikä jäi taakse. 

Muuton ja pentujen vuoksi (Ninnille ja Saagalle tulossa pennut) perinteinen syksy metsässä on saanut uudenlaiset kasvot, mutta on vain ajateltava kuinka tänä syksynä näin ja ensi vuonna uusin ajatuksin syksyyn.

 Syksyä on toki jäljellä, mutta katsotaan sitten myöhemmin mitä se toi tullessaan vai toiko mitään. Nyt vain katse luottavaisesti kohti tulevaisuutta. 

Unelmat alkavat muuttua todeksi vaikka nipistäisin itseäni käsivarresta. :)

Kymmenen vuoden silmänräpäys

1.6.2018 kymmenen vuotta. 

Aika joka kuluu jäljelle päin silmäräpäyksessä ollen kuitenkin joinakin hetkinä ajankuluna etanankin matelua hitaampaa. 

Vaan tuollaisen 10 vuoden räpäyksen olen nyt kuitenkin asunut Pohjois-Karjalan kunnailla, Suomen ja Euroopan itäisimmällä paikkakunnalla. 

Lähelle mutta samalla niin kauas jäivät sinisten vaarojen Kainuu kuohuvine koskineen, vuolaina virtoina virtaavine jokineen, perheen ja ystävien lisäksi. 

Olin kulkenut yhtä jos toista polkua sinne minne se oli aina milloinkin kuljettanut. 

Ikiaikaisten kalliomaalausten edessä tullut varmuus siitä kuinka elämä kantaa antoi varmuutta siihen kuinka jokainen polku mutkinen ja mäkineen kuuluu suureen suunnitelmaan. 

Rohkein ja avoimin mielin lähdin siis kohti Pohjois-Karjalan kunnaita. 

Karhujen, kotkien ja käärmeiden kotiin.

Muutaman ensimmäisen vuoden kaipasin ja ikävöin lunta, vaaroja ja jokia. 

Perhettä. 

Ystäviä. 

Vuodet vierivät ja tutustuin, tulin tutuksi. 

Pääsin uuden kotipaikan kanssa sinuiksi. 

Polut tulivat turvallisiksi. 

Suot ja järvet rakkaiksi. 

Ilomantsi tuli ja vähitellen mieltä muunsi ja ajatuksia käänsi. 

Vaikkei juurien maaksi niin siipien kannattelemaksi, 

Karjalan koivun kokoiseksi, 

Kainuun korvesta juurtuvaksi, 

ihastuttavaksi,

rakastettavaksi

kodiksi omaksi.

Kiitos <3

Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2018!

Valoa kohti!

Tuli mieleeni päivittää blogia pitkästä aikaa. Kauhukseni huomasin kuinka viimeksi keväällä on ollut aikaa viivähtää hetki kuvien ja sanojen äärellä. 

Huhtikuussa alkanut uusi työ vei alussa voimat ja myöhemmin suurimman osan vapaa-ajasta koulun merkeissä. Tai näin luulin. Kesä oli sateinen, sateinen ja sateinen. Itikoita piisasi ja soilla kypsyi mieletön määrä lakkoja! 

Töiden salliessa kuljin pitkin soita sinne tänne lakkojen perässä. Ihastuneena, rakastuneena, Olen löytänyt suon, mikä ihana monimuotoinen ilmeikäs rauhan tyyssija. Suot joita pitkin olen talvet ajellut reellä, potkurilla tai sivakoinut suksilla tulivat näkyväksi uudesta näkökulmasta. Suo on luonnon keuhkot. Jotain niin herkkää, haavoittuvaista ja elintärkeää. 

Lakat kypsyi ja elo tuli. Alkoi jahtikausi ja koirien kanssa samoilu. Imin itseeni metsien hiljaista voimaa jonkin näkymättömän kehoittamana. Juhlin omaa ja tyttären syntymää kohdatakseni elämäni toiseksi suurimman surun lähiomaisen kuoleman muodossa. Poissa oli kaikki se mikä piti olla selkeää ja varmaa. Poissa juuret, siivet, pohja ja seinä. Sydän itkien kilpaa sadepilvien kanssa olen kaahlannut syksyn aikaan läpi syntymän, lapsuuden, aikuisuuden ja kuoleman. Minne on unohtunut niin monen läheisten ihmisten vanhuus jonka olisin halunnut elää todeksi? 

Metsä on kutsunut luokseen, sulkenut syleilyynsä, lohduttanut, antanut voimaa ja mikä tärkeintä uskoa. Koko elämän tarkoitus, tehtävä ja mielekkyys on ollut mietinnässä. 

Paljon olin tavoitteita tälle syksylle mielessäni asettanut. Järjestys sekoittui ja asettui siihen mihin on tyytyminen tässä ja nyt. 

Omasta surun syksystä huolimatta Soidinahon kasvateista Sa Pyryn Puhti ja Sa Aika-Vakio saavuttivat KVA arvot ja Sa Pyryn Pyytö MVA arvon! 

Useille kasvateille on saatu kaatoja (useitakin) ja hyviä haukkuja. Söpö sai Kodan kanssa aikaan kolme pentua joiden alkutaivalta on nyt päästy ihastelemaan. 

Vuoden pimein päivä on takana päin joten tästä lähdetään valoa kohti!

Juhannus 2017

Kohta lakka kukkii

Suovilla meri

Ansa, pieni uimamaisteri

Hirvi iltasumussa

Kohta kypsiä

Valtava sato!

Ansa 10kk, kelpo työt 3,5h haukkua.

FI MVA Sa Pyryn Pyytö <3