perjantai 23. syyskuuta 2016

Tilanteita ja tapahtumia


Kesäloma tuli ja meni. Ja vauhdilla menikin. Jahtikausi aloitettiin perinteisesti majoittumalla jahtimailla teltassa pari yötä. Tapahtumia, tilanteita, tulilla istumista, mukavia hetkiä ystävien parissa. Siitä on aloituspäivät tehty. Tänä vuonna jatkettiin jahtia Hyrynsalmelle ja siellä jatkettiin porojen seassa koirien kanssa. Ennen loman loppumista ehdittiin pyörähtää pennun kanssa Laikojen lintu SM kisoissa jossa 8.sijoitus. Samana viikonloppuna käytiin myös Hammaslahden näyttelyssä. Siellä näimme Sa Pekun Söpöä joka sai arvostelussa ERI:n. Meidän pentu Sa Pyryn Pyytö EH.

Paluu arkeen rajoittaa hieman harrastustoimintaa vaan hirvihaukkuja on jokaisen osalta kuultu. Positiivisin yllättäjä on tänä syksynä ollut meidän "pentu" joka haukkuu hirveä hienosti ikäisekseen!
Myytin kanssa käytiin tunaroimassa hirvikokeessa jossa totaalisen epäonnistumisen jälkeen voitettiin kuitenkin koko kisa. Syykin tunarointiin selvisi viikolla, juoksu alkoi. Myytti astutetaan lähiaikoina FI KVA Mossella.

Sani sheltin ainokainen täyttää 7vkoa ja matkaa omaan kotiinsa ensi viikolla. Topakka typy on tämä ainokainen. :)

Ilomantsissa pidetäänkin pari vuotta hirvenmetsästyksestä joten saa nähdä mitä tässä vielä keksitään syksyn aikaan ettei tahti hiivu liikaa. :)

Ninni ja Myytti


Aloituksen tunnelmia




Soidinahon Pekun Söpö, ERI
 
 


Soidinahon Pyryn Pyytö, EH





Emä ja vasa Ninnin haukussa

Laikojen lintu SM 8. sija



Soidinahon Samperin Sofia


Hirvisonni Myytin haukussa.