lauantai 26. syyskuuta 2015

Pentuja, pentuja!



Meidän syksy alkoi ja loppui hetkellisesti nopeasti. Juoksuja odotettiin tulevaksi marraskuulla ja yllättäen ne tulikin jo elo-syyskuun vaihteessa.
Viime vuonna odotettiin kolmea pentuetta joista yksikään ei onnistunut syystä tai toisesta. Nyt tehtiin toimintasuunnitelma jonka mukaan kaikki nartut astutetaan varmsitaen näin että ainakin yhdet pennut saadan maailmaan.



 Hippa kävi sulholassa onnistuneesti 6.9.

Gleizz Bakhta "Hippa"


Seuraavalla viikolla tuli tieto Pieksämäeltä että Sumunkin juoksu on alkanut. Tämänkin ajoitus yhtä aikaa vaikkei  ole samassa taloudessa. Sumu astutettiin 13.9.Sumu on jalostuslainassa meillä tämän pentueen osalta ja pennut rekisteröidään Soidinahon kennelnimelle. Kiitos vielä kerran Kallelle ruskamatkasta Päätalon maisemiin.


Pilistean Peku ja Soidinahon Tähtisumu

Sitten ei vähäisimpänä vaan kuitenkin viimesenä myös Myytin onnistunut astutus 25.9. Tämän onnistuminen alkoi jo koetella uskoa, mutta nyt on ainakin yritetty onnistuneesti.

Kintasnahan Patu ja Soidinahon Mörön Myytti

Sanin astuttaminen sen sijaan ei tuottanut tulosta tälläkään kerralla. :( Kokeillaan seuraavaan juoksuun uudelleen uuden sulhon kanssa.


Dreamlook Fabulous One "Sani"



Nartut ultrataan aikanaan niin tiedetään jäädä jahdista mammalomalle ajoissa. Hirvijahtiin startataan viikon päästä, toivottavasti saadaan silloin Myyttikin jo metsään. "Hieman" haittaa näin kesken kauden tuleva juoksu etenkin jos on näin pitkän sorttinen kuin mitä Myytillä. No, nyt sitten suoraan tosi toimiin, lahjattomathan ne harjoittelee vai miten se meni. Saa nähdä onko Myytille jäänyt "pallokorva asetukset" päälle alku kaudelta.

Myytti ja Pyry


Työt haittaa harrastuksia ja yli kaksi kuukautta etu ajassa juoksut myös. Nartuilla jää kausi lyhyeksi, mutta ollaan positiivisia ja ensi vuonnahan nämä nyt syntyvät pennut ovat jo oivallisen ikäisiä metsään kun syntyvät nyt jo marraskuussa. Näin se vain menee.

Ajatuksen tyhjennystä


Kaverukset tauolla


Ilomantsissa (kuten muuallakin) susia löytyy joka maastossa. Ei auta pelätä, pitää vain toivoa parasta. Kahden koiran taktiikalla mennään tämä syksy, jos pahin toteutuu toivotaan että narttu säästyy. Ei voi mitään, niillä mennään mitä annetaan. Nyt vain puserretaan narttujen osalta koe- ja jahtikausi tiivistettynä ja jäädään odottamaan pentuja loppu kolmanneksi. Sitten onkin uroksilla näytön paikka..



Pitkiä haukkuja kaikille!

Nyt ne muuttaa! Hei, hei, keväällä nähdään!

Suon juoksija

Aarre odottaa?

torstai 3. syyskuuta 2015

Intiaani kesä




 

Elokuu ja maaginen aloituspäivä koittivat pitkän odottelun jälkeen. Koko kesän ajan ollut kova tuuli, kylmä ilma ja ainainen vesisade muuttui intiaanikesäksi. Ei siis helpoin sää paksun pohjavillan kasvattaneille. Ilomantsiin myönnettiin 6 karhun kaatolupaa ja käytännössä aloitus muodostui miltei totuttuun tapaan kilpajuoksuksi vapaita lupia ja hellettä vastaan. Ei ehditty, tänäkään vuonna. Mutta hienoja hetkiä oli muutoin, kauniiden sumuisten aamujen, ystävien, koirien ja lumoavan metsän muodossa. Ei siis ollenkaan huono aloitus.
 
Lieneekö syy pimeässä kesässä vai missä, mutta koirien juoksut alkoivat kaksi kuukautta odotettua aikaisempaan. Nyt koekalenteri on pyyhitty puhtaaksi astutusreissujen ja pentuhässäköiden varalle. Nyt sitten jännitetään kuinka astutukset sujuvat ja millaisia pentuja saadaan maailmaan. Hippa ja Myytti, molemmat matkaavat sulhojen luokse piakkoin. Samoin Sani-shelti kunhan juoksut alkavat. Nyt ei jäädä tuleen makaamaan kun viime syksynä ei odotuksista huolimatta tullut yksiäkään pentuja.
Kokeisiin riennetään vielä tässä välillä jos ehditään työ- koti- jahtikiireiden keskeltä.
Ei siis vapaa-ajan ongelmia tiedossa. :)
 
Hyvää alkanutta kautta ja pitkiä haukkuja kaikille!
Kasvattien omistajille muistutus kuinka mielellään kuulemme kuinka sujuu ja kuviakin saa lähetellä. :)
 
 


Aloitus aamun auringonnousu, "sateenkaari enkeli".

 
 

Myytti, aamu vasta alussa ja helle keli menneillään.
 
 
Hippa sorsajahdissa.
 
 
 
Myytti jäähyllä uimarannalla hakulenkkien välillä.
Ei ole arktisten koirien kelit.


Sateenkaari, tuuli heiluttelee vilja vainiota.
 

Suo on pukeutunut syksyn ruskan sävyihin.

Taukopaikalla tulistellaan. Nam.