Ovi aukeaa narahtaen hieman.
Vedän syvän henkäyksen kirpeää pakkasen raikastamaa ilmaa sisälleni.
Aurinko on laskemassa niin kovin lyhyen päivän päätteeksi värjäten viimeisillä säteillään taivaanrantaa oranssin punaiseksi. Astelen hiljalleen rantaan vähäisen lumen narskuessa kengän alla.
Lehdistä paljaiden koivujen ja pensaiden oksat sekä suurien ikivanhojen mäntyjen oksat neulasineen ovat kuin sokerihuurreettuja kuuran peittäessä ne kauttaaltaan.
Kuinka kaunista, hiljaista ja muutoinkin niin rauhallista onkaan ympäröivän luonnon ollessa miltei pysähdyksissä kuuraisen hämärän kietoessa ne syleilyynsä.
Päivän viimeisten auringonsäteiden aikaan pienet linnut pyrähtelevät kiireen vilkkaan lintulaudalla tankatakseen ravintoa kylmän yön varalle. Koivujen oksilta kuuluu vienoa kujerrusta, punatulkkujen keskustellessa keskenään ennen yöpuulle lähtöään.
Auringon laskiessa toisaalle nousee toisaalta kuu. Tähdet syttyvät yksitellen täyttäen taivaankaareen pian täyteen tuikkivilla valoilla kuun valaistessa ympäröivää tienoota omalla mystisellä valollaan.
Astelen ihastellen, mieli hiljenee hengityksen tasaantuessa.
Pysähdyn, hiljenen, suljen silmäni.
Mitä lähempänä olen maata, vettä, tuulen tuivertaessa ympärillä tehden pakkasen purevaksi sitä lähempänä koen olevani taivasta.
Mitä pimeämpi yö, mitä kirkkaammat tähdet ja loistava kuu, sitä enemmän koen olevani yhtä luonnon kanssa.
Mitä kauniimpi auringon nousu tai lasku ja kuuraiset puut, mitä kovemmin tuivertava tuuli tai lumituisku sitä enemmän koen olevani elossa.
Mitä vähemmän ympärilläni on niin sitä enemmän koen saavani.
Syvä kiitollisuus valtaa mieleni uudelleen ja uudelleen.
Elämäni on nyt ja tässä.
Hiljalleen tunnen kuinka toisenlainen rauha, sisäinen selkeys tulee ja kietoo syliinsä.
Jalat tiukasti maassa käsien ollessa kohti taivasta tunnen kuinka harras tunne sydämmeeni joulun tekee.
<3
Tumma taivas jouluyönä,
tähdet tuikkii valoyönä,
ilmassa on ripaus taikaa,
Rauhallista Joulunaikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti