perjantai 22. joulukuuta 2017

Valoa kohti!



Tuli mieleeni päivittää blogia pitkästä aikaa. Kauhukseni huomasin kuinka viimeksi keväällä on ollut aikaa viivähtää hetki kuvien ja sanojen äärellä. 
Huhtikuussa alkanut uusi työ vei alussa voimat ja myöhemmin suurimman osan vapaa-ajasta koulun merkeissä. Tai näin luulin. Kesä oli sateinen, sateinen ja sateinen. Itikoita piisasi ja soilla kypsyi mieletön määrä lakkoja! 
Töiden salliessa kuljin pitkin soita sinne tänne lakkojen perässä. Ihastuneena, rakastuneena, Olen löytänyt suon, mikä ihana monimuotoinen ilmeikäs rauhan tyyssija. Suot joita pitkin olen talvet ajellut reellä, potkurilla tai sivakoinut suksilla tulivat näkyväksi uudesta näkökulmasta. Suo on luonnon keuhkot. Jotain niin herkkää, haavoittuvaista ja elintärkeää. 
Lakat kypsyi ja elo tuli. Alkoi jahtikausi ja koirien kanssa samoilu. Imin itseeni metsien hiljaista voimaa jonkin näkymättömän kehoittamana. Juhlin omaa ja tyttären syntymää kohdatakseni elämäni toiseksi suurimman surun lähiomaisen kuoleman muodossa. Poissa oli kaikki se mikä piti olla selkeää ja varmaa. Poissa juuret, siivet, pohja ja seinä. Sydän itkien kilpaa sadepilvien kanssa olen kaahlannut syksyn aikaan läpi syntymän, lapsuuden, aikuisuuden ja kuoleman. Minne on unohtunut niin monen läheisten ihmisten vanhuus jonka olisin halunnut elää todeksi? 
Metsä on kutsunut luokseen, sulkenut syleilyynsä, lohduttanut, antanut voimaa ja mikä tärkeintä uskoa. Koko elämän tarkoitus, tehtävä ja mielekkyys on ollut mietinnässä. 
Paljon olin tavoitteita tälle syksylle mielessäni asettanut. Järjestys sekoittui ja asettui siihen mihin on tyytyminen tässä ja nyt. 
Omasta surun syksystä huolimatta Soidinahon kasvateista Sa Pyryn Puhti ja Sa Aika-Vakio saavuttivat KVA arvot ja Sa Pyryn Pyytö MVA arvon! 
Useille kasvateille on saatu kaatoja (useitakin) ja hyviä haukkuja. Söpö sai Kodan kanssa aikaan kolme pentua joiden alkutaivalta on nyt päästy ihastelemaan. 
Vuoden pimein päivä on takana päin joten tästä lähdetään valoa kohti!






Juhannus 2017


Kohta lakka kukkii

Suovilla meri




Ansa, pieni uimamaisteri

Hirvi iltasumussa

Kohta kypsiä


Valtava sato!























Ansa 10kk, kelpo työt 3,5h haukkua.




FI MVA Sa Pyryn Pyytö <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti