sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Hangilla viiletellen

Kevät tulee melkein liiankin kovalla vauhdilla ja koko meidän poppoo kerää näistä päivistä kaiken positiivisen energian talteen mikä niistä on vain mahdollista saada.
Täytyy hieman avata tätä meidän reki innostusta. Ensimmäisen reen sain useita vuosia sitten eräältä grönlanninkoira harrastajalta tämän joutuessa luopumaan koiristaan terveyssyistä.
Kiitos, lahjoituksesta sillä on ajettu vielä tänäkin talvena. Tämä pienempi reki löytyi sattuman kaupalla miehen työkaverin autotallin vintiltä josta se oli löytynyt talokauppojen kylkijäisinä. Pienellä rahalla tämä pieni reki lähtikin mukaamme ja huoltotöiden jälkeen tänä talvena ollaan ajeltu sitten sillä.
Useita, useita vuosia olen haaveillut valjakolla ajamisesta ja nyt voin sanoa, että alamme olla oikeilla jäljillä. Ei meidän ajeluja voi hyvällä tahdollakaan verrata oikeisiin vetokoiriin ja niiden suorituksiin, mutta olen niin tyytyväinen siihen kuinka olemme tiiminä kehittyneet tässä asiassa. Usein kyydissä on nuorin tytär ja silloin erityisesti toivon menon olevan rauhallista ja turvallista. Laikat ja porokoira ovat näyttäneet kykynsä ja täyttäneet pitkä aikaisen haaveeni. Nyt ollaankin käyty ajelemassa lähes päivittäin ja meillä kaikilla on ollut kyllä hauskaa ilman ollessa aurinkoinen ja hankien kantaessa kelikin on ollut upea.
Välillä ollaan käyty vetohiihtämässä ettei koko touhu mene reellä ajeluksi. Näyttää siltä että lumet alkavat huveta joten kohta siirrytään sitten pyöräilyyn. Silloin ei kaikki koirat valitettavasti pääse kerralla mukaan, mutta jokainen toki vuorollaan. On ollut hienoa yhdistää metsästyskoirat, porokoira ja valjakko-ajaminen meidän näköiseksi kokonaisuudeksi. Näin ei tarvitse olla eri koiria eri toimintoihin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti